- -
-
 
 
 
 
 
 
 
 

 
Aitoja italialaisia puulämmitteisiä uuneja maahantuova ja myyvä Pizzauuni.fi on perustettu kesällä 2013. Yrityksen juuret palautuvat vuosituhannen vaihteeseen. Paola on tuonut maahan Alfapizza-uuneja jo toistakymmentä vuotta. Aluksi tilaukset tulivat kavereille, tutuille ja tutun tutuille.

Kaikki alkoi vuonna 2000, kun Paola sai tehtäväksi hankkia ystävälleen pizzauunin, ja päätyi Alfapizzan Tradizionale-uuniin. Uuni muurattiin paikoilleen ja kesällä vieraille tehtiin pizzaa. Yllätysvieraat ruokkii helposti kesällä pizzalla. Kaapissa pitää vain olla pizzapullia ja pieniä säilykepurkkeja sekä pakkasessa mozzarellaraastetta.

Ensimmäisen kesän jälkeen muutama ystävä pyysi hankkimaan heillekin pizzauunin. Seuraavana keväänä Paola tilasi toistakymmentä uunia, sitä seuraavana keväänä hieman enemmän ja niin edelleen.

Martin tuli kuvioihin kun hänen isänsä tutun tuttu osti Paolalta uunin vuonna 2012. Martin innostui uunista toden teolla. Hän halusi kasvattaa yrityksen myyntiä, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan oikeanlaisesta pizzasta ja muista puulämmitteisessä uunissa valmistettavista herkuista.

Mielestämme on huippujuttu, että Alfapizza on nyt laajentanut mallistoaan myös siirreltäviin uuneihin.

Selaile sivujamme, valitse mieleisesi uuni ja soita!

Paola ja Martin

-
Tilaa nyt uunisi kesälle 2016!
Etusivu     
 
Yritys     
 
Pizzauunivuokraus     
 
Mallisto     
 
Yhteystiedot     
 

FornInox     
 
-
 Forno Ciao
-
 Forno 5 Minuti
-
 Forno Pizza e Brace
-
 Forno 4 Pizze
-
ForniRef     
 
-
 Forno Tradizionale
-
ForniPro     
 
-
 Forno Special Pizzeria
-
 Forno Pizza Al Metro
-
 Forno Quick Pro
-
105326  | Copyright © 2017 pizzauuni.fi. Toteutus: Webbinen.net